Peltikaappi asuntoon

Viikonloppuna kannettiin (raahattiin, ähkittiin ja puhkittiin) peltikaapin runko kotiin seitsemänteen kerrokseen. Onneksi J:n veli oli auttamassa, kyllä oli nimittäin aikamoinen homma kolmestaankin. Kaapin ovet ovat viimeistelyä vaille valmiit, joten ne eivät päässeet ihan vielä mukaan. Mutta parempi näin. Ei tuota kaappia olisi ovineen päivineen jaksanut erkkikään kantaa ylös asti.

Siinä se nyt komeilee lähes oikealla paikallaan. Tajusin kuvatessa, että tuo ei ole ehkä kaikkein imartelevin paikka kaapille, kun en saa siitä hyviä kuvia. Sänky on pahasti edessä!

peltikaappi

Ei vaiskaan, tuossa se on juuri sopiva. Se täyttää raamikkuudellaan hienosti tyhjän seinustan. Vielä kun ovet saisi paikalleen ja jalkoihin hieman pehmustetta ettei poraudu lattiasta läpi. Mun ymmärtääkseni ovien maalaus on jo valmis (J on näiden parissa enimmäkseen puuhastellut) eli enää puuttuu ns. kaapin kokoaminen. 

Sen jälkeen voidaankin siirtyä seuraavaan projektiin ;)

peltikaappipeltikaappi

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

2 kommenttia:

  1. Wow, tuosta tulee varmasti todella hieno :) Meinaatteko peltikaapista säilytyspaikkaa vaatteille vai muille tavaroille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan, vaatekaapin virkaa sen olisi tarkoitus toimittaa :) Muutama lisähylly tarvitsee sitä varten vielä tehdä.

      Poista

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.