Arkea ja omenapiirakkaa

Yleensä kai perheelliset hihkuu vapaasta arki-illasta? Illasta jolloin saa olla yksin kotona. Illasta jolloin ei tarvitse tehdä mitään.

Mulle ne on myös harvinaista herkkua, vaikka suurperhettä ei olekaan. Kummasti onnistun yleensä aikatauluttamaan viikon täyteen ohjelmaa, enkä oikeen missään välissä ehdi olla rauhassa paikallani. Paitsi tänään. Tänään varasin kalenteristani tyhjän illan ja päätin olla vain kotona, yksin. Hetken jo ajattelin, että oisin töiden jälkeen käynyt kirpparilla, mutta tajusin etten silloin voisi kutsua tätä vapaaksi koti-illaksi.

Ihan paikallaan en kuitenkaan näemmä osaa olla. Eilen illalla päätin, että tänään on hyvä aika leipoa sitä omenapiirakkaa, jota on jo koko syksy pitänyt leipoa. Mutta kun ei oo kerennyt. Siitä syystä eilen, yhdeksän aikaan, illalla rymysin taskulampun valossa vanhempieni omenapuun alla. Äiti sanoi että kyllä siellä omenia on vielä puissa. Terkkuja äitille, ei niitä ollut. Ja jos oli, joku lintu oli niistä käynyt jo maistelemassa. Työn ja tuskan takana olivat siis nuo omenat. Olisi vain kannattanut ottaa anopin tarjous vastaan viime viikolla, kun hän ystävällisesti tarjosi omenoita omasta puustaan.

arki, omenapiirakka

arki, omenapiirakka

Seuraava ongelma oli omenapiirakan resepti. Halusin tehdä omenapiirakan äidin takuuvarmalla Talkooväenpiirakka -ohjeella. Mutta kun ei ollut sitä ohjetta. Se ohje on lehtileike, jostain vuoden -89 Kotiliedestä ja sijaitsee äidin leivontakansiossa. Siellä, josta se oli aina helppo kaivaa esille vielä silloin, kun asui vanhempien katon alla. Onneksi on some ja facebook. Ja sisko. Pyysin vielä kotona asuvaa siskoani ottamaan kuvan tuosta reseptistä, sanoin etten pärjää ilman.

arki, omenapiirakka

En pärjännyt sen reseptin kanssakaan. Ei siitä vain tullut samanlaista kuin äidin tekemä. Tästä puhuttiin juuri töissä, miten pulla (tai mikä tahansa ruoka) ei koskaan maistu samalta kuin äidin/isoäidin tekemä, vaikka sen olisi tehnyt täysin samalla ohjeella. Toisaalta, en noudattanut ohjetta ihan tarkalleen. Menin sekaisin laskuissa, kun piti mitata desin mitalla litra jauhoja takinan sekaan. Kyllä siitä piirakka tuli ja ihan hyvä piirakka tulikin, mutta ei äidin tekemä.

arki, omenapiirakka

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.