Seuraava kunnostusprojekti: Peltikaappi

J:n työkaveri oli kysynyt töissä, eikö J malta ollenkaan pysyä paikallaan, kun koko ajan on jotain uutta työn alla.
No eihän se malta. 
Vaikka kyllä tämäkin projekti on taas enemmän mun päähänpistoja ja pakko saada -juttuja.

peltikaappi

peltikaappi

peltikaappi

Siinä ois hiukan projektia. Kuvissa kaappi on likainen ja kolhuilla, mutta todellisuudessa me ollaan jo puunattu sitä maalipesun ja asetonin kanssa. Sen verran hyvin siitä lähti kaikki liat pois, että päädyttiin ajatukseen vain ovien maalaamisesta. Jätän teidät vielä arvailemaan ovien tulevaa väriä, mutta pienen vihjeen voin antaa ;) Kaapin olisi tarkoitus majottautua meidän makuuhuoneeseen vaatekaapin sijaiseksi.

J:n veli lupasi tehdä sisälle vielä muutaman hyllyn lisää, kun ei nuo pelkät vaatetangot ole oikein käytännöllisiä. Saas nähdä, mitä tästäkin tulee, mutta paljon ainakin odotan tältä. Innokkaimmat voivat jo ilmoittautua muuttotalkoisiin, kun tuo kaappi pitäisi sitten valmiina jotenkin saada raahattua tänne seitsemänteen kerrokseen! Huh huh.

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

5 kommenttia:

  1. Hieno idea, odotan innolla mille kaappi näyttää kunnostettuna! Liityin blogin seuraajiin, tyylisi ja aiheesi tuntuvat kolahtavan :)
    - Mirka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tervetuloa mukaan :) Viikonloppuna tulee varmasti jo lisää matskua aiheesta ;)

      Poista
  2. Tsemppiä projektiin!

    Pari kysymystä (koska kaipailen itse samankaltaista kaappia):
    1) Mistä löysitte kaapin alun perin, ja onkohan vastaavia yhä tarjolla?
    2) Jos lähden etsimään kaappia muualta, saanko käyttää tämän jutun keskimmäistä kuvaa referenssinä esim. FB:n osto-/myyntiryhmissä?

    Kiitos avusta!

    /Jonni
    jonni.ahonen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!
      Tuo meidän kaappi löytyi Tori.fi:stä yksityiseltä myyjältä. Mitä niitä nyt on seurannut, niin tuntuu niitä edelleen liikkuvan. Ahkerasti vain kaikkia mahdollisia nettikirppareita ja läheisiä kierrätyskeskuksia sun muita koluamaan :)
      Tuohon tarkoitukseen voit toki käyttää kuvaa.

      Poista
  3. Kiitos vastauksesta!
    Heitän siis muutamia koukkuja veteen. :)

    VastaaPoista

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.