Eka yö ikiomassa kodissa! Huisia.

Ihan alkuun ISO anteeksipyyntö! En ole päivittänyt blogia aikoihin. Voisin listata tähän perään selityksiä roppakaupalla, mutta ei ne taida mun nahkaani nyt pelastaa. Moni on jo huhuillut uusien postausten perään, joten nyt on pakko tarttua härkää sarvista.


Hih, me muutettiin. Me tosiaan muutettiin! Viime yö oli ensimmäinen uudessa sängyssä, uudessa kodissa. Arvatkaa saatiinko nukuttua? - J ei, mä sain! Mä nukun vaikka missä ja millaisissa tilanteissa tahansa.

Kissatki tais nukkua suht tyytyväisinä alkujärkytyksen hiukan laannuttua. Noi tunki ensin molemmat piiloon vanhan, tutun sohvan käsinojan sisään (en tiennyt, että sinne edes pääsee) kunnes hiukan rohkaistuivat ja kiertelivät nuuskimassa uusia nurkkia. Loppu illaksi kissat hakeutuivat turvaan korkealle kiipeilytelineensä päälle, sieltä oli hyvä tutkia maailman menoja. Aamulla ne raukat kökki edelleen siellä ylhäällä.

Kyllä oli omituista herätä uudesta kämpästä ja lähteä täältä töihin!



Ps. Me ollaan rempattu täällä vielä hiki hatussa, jotta saatiin kaikki edes melkeen valmiiksi pääsiäiseen mennessä. Kirjoittelen myöhemmin lisää mm. kylppärin lattian maalauksesta, keittiön lamppuvirityksistä ja makkarin oven lasituksista. Ja hei! Oon mä päässy jo hiukan shoppailemaan ja sisustamaankin ;) Laitan ison kasan kuvia sitten kun saan taas kameran takaisin (ja oman koneen kasattua).

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

4 kommenttia:

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.