Pientä pintamaalia ihan yksin!


Näytäks mä siltä et osaisin maalata lattioita ihan yksin? ;) J on ollut ylitöissä nyt jo pian pari viikkoa putkeen. Sillä aikaa ei tosiaan lattioiden maalaus ole kovasti edennyt, mutta olen mä kaikkea pientä saanut maalattua!

Muun muassa ovenkarmit ja ikkunapuut ja kynnykset ja keittiön vanhaa kaappia ja ja ja...


Ovenkarmit oli kaikki pinnoiltaan tuollaisia kauniita, joskus ehkä 50-luvulla valkoisia nyt jo kellertäviä sekä hieman rapisseita. Lisäksi kun niitä hioi, niissä alkoi haisemaan tupakka! Hyi hyi.



Nyt on puhtaan valkoisia kaikki. Kolme kerrosta maalia ne kaipas. Voin kertoa, että siinä menee harvinaisen kauan, kun maalaa yksinään 6 ovenkarmia, 3 ikkunapuut ja muutaman kynnyksen.. kertaa kolme. Mutta nyt näkyy jo kuvissakin hiukan tuota eroa maalarinvalkoisen ja puhtaan valkoisen välillä. Näyttää kuulkaa luonnossa ihan mielettömän kivalta <3



Todellisuudessa suurin osa ajasta tais mennä kaiken maailman ylimääräiseen säätämiseen, kuvaamiseen ja ihasteluun, kun yksinäni sain kämpällä olla ;)

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.