Kylpyhuoneen maalaus kaakelimaalilla

Meidän vessa on aivan järkyttävä. Olisin ollut siihen tyytyväisempi, jos se olisi ollut alkuperäiskunnossa, mutta edellinen omistaja oli maalannut seinät tunkkaisen vaaleansinisiksi. Tuntui kovasti tykkäävän vaaleansinisestä se edellinen asukas ;) Alkuperäiset laatat ovat olleet sellaisia beigejä, joissa osassa kulkee jonkinlainen kukkakuvio. Kukat paistaa hauskasti edelleen maalikerroksen alta, jos tarkkaan tutkailee.



Ammekin tuolta on jossain välissä poistettu ja mosaiikkilaatat tungettu pohjalle miten sattuu.

Taloyhtiöön on tulossa kattava putkiremppa vuoden kuluttua, joten meidän ei ole mitään järkeä tässä kohtaa rempata kylppäriä sen suuremmin. Päätettiin kuitenkin maalata seinät ja lattia kaakelimaalilla, jotta tuota raaskii sen aikaa käyttää.



Ohjeessa luki, että maalia riittää yksi tai kaksi kerrosta. Kuvissa näkyy ensimmäinen kerros, tänään maalattiin toinen kerros. En tiedä mitä tehdään väärin (?), mutta tähän mennessä meidän on tarvinnut maalata kaikki mahdollinen kolmeen kertaan ja niin täytyy tämäkin. Ei siinä muuten mitään, mutta tuo kaakelimaali on ihan kohtuuttoman hintaista (Vaikka RTV:llä oli kyllä kiva myyjäsetä, joka antoi hiukan alennusta!). 

Jos nyt voisi harkita uudestaan, päädyttäisiin varmaan jättämään kylppäri ruman siniseksi. Toki kylppäri näyttää jo nyt paljon kivemmalta valkoisine seinineen, mutta mahtoikohan maalaaminen kuitenkaan olla ihan sen arvoista. Vähän kuin olisi taas vetänyt rahaa viemäristä alas..

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

3 kommenttia:

  1. Höö. :/ Tsemppiä! Muistelette sit joka aamu valkoisessa kylppärissänne miten kauniit valkoiset seinät teil niiden sinisten sijaan onkaan!! :)

    VastaaPoista
  2. Olen haaveillut pesuhuoneen maalaamista...mutta on aika iso ja jos kovin kallista on...pistää miettimään, kun kaakelit ei nyt niin kovin pahan näköiset ole..:)

    VastaaPoista

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.