Valkoiset lautalattiat [vol.1]

Nää on ne mitä lähdettiin hakemaan, kun etsittiin meille sopivaa kämppää. Nää on ne, mistä olen haaveillut jo jonkun aikaa. Nää on ne, minkä takia aloin sisustusblogeja aikoinaan selaamaan. Nää on ne, minkä vuoksi olin jo valmis muuttamaan Ruotsiin.





Eilen tosiaan siivottiin aamulla viimeisetkin pölyt (niin varmaan..) ja hyökättiin ahnaasti lattioiden kimppuun. Hiotut lautalattiat maalattiin ensin hieman ohennetulla valkoisella Colorian lattiamaalilla. Siinä meni rattoisasti koko päivä, oltiin kotona joskus ysin jälkeen illalla ;)

Tänään aamulla sitten uusiksi. Tälläkään kertaa ei tosin päästy samantien maalauspuuhiin, vaan lattia kaipaili hieman paikkausta. Tai puhdistus ehkä olisi sille oikea sana. Nimittäin pohjamaalauksen jälkeen lattiaan ilmestyi sinne tänne pieniä pisteitä, jotka hyljeksivät maalia.


Ei hajuakaan mistä nämä johtuvat. Jos jollain on arvauksia / tietoa, kertokaa toki! Mutta paniikkia ei ehtinyt syntyä, kun näitä samaisia pisteitä huomattiin jo ensimmäisten lattiamaalikokeilujen aikaan astianpesukoneen paikalla. Silloin J hinkkasi pisteitä asetonilla ja sai sen jälkeen maalin tarttumaan kaikkialle. Käytettiin siis samaa hyväksi havaittua taktiikkaa, ihan kuin olisi inhottavaa kynsilakkaa poistanut kynsistä. Aikamoista jynssäämistä se oli.


Mutta se auttoi, hienosti kaikki pisteet meni piiloon. Ehdittiin maalaamaan keittiö toiseen kertaan, kunnes maali loppui kesken. Ensimmäisessä kuvassa näkyy kahteen kertaan (pohjamaali ja ensimmäinen pintamaali) maalattu keittiö, muut huoneet on maalattu vasta pohjamaalilla. Nyt on hyvä viettää remppavapaa loppuilta hymyssä suin! Tätä on odotettu, kämppä alkaa näyttää jo hyvin paljon omalta <3

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

2 kommenttia:

  1. Kiva päästä seuraamaan kotinne remonttia alkumetreiltä asti..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Nyt mennään remontin kanssa jo niin lujaa, että on varmasti mielekkäämpääkin seurata kuin aivan alkumetreillä, silloin kun vielä raavittiin vanhoja seiniä puhtaaksi ;)

      Poista

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.