Niinpä vanha keittiö vaatii hieman kunnostusta. Keittiön puiset työtasot olivat kuluneet pahasti ja halkeilleet osittain kosteudesta. Valitettavasti en ole näemmä kuvannut niitä pahimpia kohtia. Kummasti sitä tällaisessa kohdassa huomaa, että olisi kaikesta mahdottomastakin pitänyt räpsiä kuvia ;)
Ennen. |
Ensin tasot hiottiin ja induktiotason koloa nakerrettiin hieman lisää, jotta taso loksahti paikalleen. Ilmeisesti asunnon aikaisempi omistaja oli tehnyt tuon kolon alunperin itse ja se oli sitten jäänyt hieman ahtaaksi.
Lisäksi kosteuden aiheuttamia halkeamia paikkailtiin akryylikitillä. Tuon kitin piti myyjän mukaan värjäytyä öljytessä saman väriseksi kuin tasotkin, mutta eipä se sitten ihan niin mennyt. Huomattiin asia onneksi ajoissa ja ehdittiin hiomaan surkeat kitit pois. Kyllä se sieltä nyt jostain kohdista paistaa läpi, mutta sanotaan että kokonaisuus on silti huomattavasti parempi kuin se mistä aloitettiin.
Lopuksi tasot siis käsiteltiin Akaasian värisellä TopOil -öljyvahalla.
Jälkeen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti