Uudet pintamaalit

Sininen sai väistyä harmaan tieltä.

Haettiin tosiaan perjantaina uutta maalia edellisen epäonnistuneen värikokeilun tilalle. Myyjä tuntui ymmärtävän pointin, en halunnut tippaakaan sinistä seiniin. Maalarinvalkoinen oli kuulemma siinä tilanteessa ehdoton valinta. Sillä saataisiin sävy mahdollisimman lähelle ihan puhdasta harmaata ja seinistä ei tulisi liian tummat.



Maalattiin vielä perjantaina eteinen testiksi ja lauantai-aamusta haettiin lisää maalarinvalkoista. Nyt seinät näyttää siltä miltä niiden pitikin näyttää! Valitettavasti en saanut kuviin oikein sävyjä näkyviin, seinät on hyvin vaalean harmaat, joten ne ei kuvissa oikein erotu valkoisesta. Eiköhän ne siitä kuitenkin vielä korostu sitten kun lattia, ovet ja ikkunalaudat yms. saavat ylleen kirkkaan valkoisen hunnun ;)




Tässä kuvassa esiintyy meidän huonekasvi. Mansikka, joka jäi asunnon edelliseltä omistajalta talvehtimaan meidän ikkunalaudalle. Lähinnä tämä kuva siksi, että tuosta takaa erottaa parhaiten seinien oikean sävyn. Ikkunalauta on siis vielä maalaamatta, tällä hetkellä sekin on jonkin sortin harmaata.


Joku tarkkaavainen saattoi huomata, etten maininnut keittiötä vielä sanallakaan. Siihen on syynsä, siitä kuulette huomenna ;)

Piia

Olen 23v. web-suunnittelija, kotona 2 kissaa ja 1 mies. Eka oma kämppä ostettiin loppu vuodesta 2013 ja nyt seuraillaan blogissa sitten sen remontointia ja sisustusta.

1 kommentti:

  1. Näyttää niin ihanalta! <3 T. Innokas myötäeläjä Espoosta

    VastaaPoista

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.